http://www.ydinlehti.fi/ydinjutut/kenia-el%C3%A4%C3%A4-ihmisoikeuksien-pime%C3%A4%C3%A4-kautta

Kenia elää ihmisoikeuksien pimeää kautta PHILO IKONYA 15/05/2009 Väkivalta ja valtioterrori on ajanut kansalaisyhteiskunnan ahtaalle Keniassa. Aktivistit eivät enää vain kamppaile oikeuksista, vaan yrittävät rakentaa niiden kulttuuria kokonaan uudelleen, kertoo Philo Ikonya. Pian sen jälkeen kun kaksi ihmisoikeusaktivistia tapettiin vähäliikenteisellä nairobilaisella kadulla, aivan State House Roadilla sijaitsevan ylioppilasasuntola numero kymmenen ulkopuolella, tekstiviestit alkoivat lentää puhelimesta toiseen. Eräs naispuolinen aktivisti kirjoitti minulle: – Philo, huomaan nyt, että en ole ennen nähnyt asioita juuri sellaisina kuin ne ovat. En uskonut, että elämme näin pimeää aikaa. En voi uskoa mitä juuri tapahtui. Jos katoan tänään, tiedät kuka minut on vienyt. Salamurhien tarkoituksena oli tuhota koko kansalaisyhteiskunta pelolla. Kauhun halvaannuttamat ovat kykenemättömiä ilmaisemaan mielipiteitään tai järjestämään tapahtumia. Tämä on pimeä aika Kenian aktivisteille. Aktivistit valtion silmätikkuna Kun aloimme vaatia maatamme takaisin viime vuoden äänestyksen jälkeiseltä väkivallalta, emme osanneet arvanneet laittavamme myös oman elämämme likoon ihmisoikeusaktivisteina. Mutta näin tapahtui ja se on totta. Kenia ei ole valmis ymmärtämään soihdunkantajia, jotka puolustavat totuutta, eivätkä kauhistuttavat asiat ole menossa pois. Kamontho Githinji on nuori mies, joka ei ole nukkunut omassa talossaan kuukausiin. Hän asuu Muthurwan naapuristossa, jossa hän ajaa yhteisön oikeuksia aina terveydenhuollosta kokoontumisenvapauteen. Hän ei ole painanut päätään tyynyyn samassa talossa neljään kuukauteen. Hän liikkuu talosta taloon, joskus vieraillen ystäviensä luona ja joskus äitinsä talonssa, sillä hän tietää että häntä tarkkaillaan. Githinji on saanut uhkauksia monissa eri muodoissa. Hänen oma kännykkänsä, jota hän tarvitsee niin kovasti, on myös hänen pahin vihollisensa. Siihen tulee koko ajan puheluita, joiden tarkoituksena on vain ilmoittaa, että hänen olinpaikkansa kyllä tiedetään. Tästä huolimatta hän ei tule lopettamaan. Githinji on juuri se henkilö, joka kutsui kokoon mielenosoituksen maissinvientiä vastaan aikana, jolloin ainakin kymmenen miljoonaa kenialaista elää nälänhädän uhan alla. Kutsu oli hyvä, ja Fwamba N.C. Fwamba ja minä liityimme hänen seuraansa. Meidät pidätettiin, ja poliisin pahoinpitelyn jälkeen päädyin sairaalaan. Tämän jälkeen meidät vietiin oikeussaliin, jonka jälkeen meillä kolmella on yhteensä ainakin viisi syytettä. Meitä syytetään rikoksista tasavaltaa vastaan, ja pidätysmääräyksissä puhutaan aina laittomista kokoontumista. Pinnan alla toivo muutoksesta Muistan sen illan, kun Fwamba päästettiin sairaalaan. Hän lähti sieltä kotiin koska hän ei ollut halunnut kertoa nuorelle vaimolleen, jonka kanssa hänellä on pieni lapsi, että hänet oli pidätetty ja kuinka hänet vietäisiin sieltä vankilaan. Hän lähetti monille meistä tekstiviestejä ja kertoi suurista peloista, sillä hän oli varma, että häntä seurattiin jopa julkisissa kulkuvälineissä. Hän pystyi erottamaan tummapukuisia miehiä, jotka aina silloin tällöin seurasivat hänen jalanjälkiään kaupungin halki. Heihin viittaaminenkin oli kauheaa, koska viimeksi aktivistit, jotka puhuivat pukumiehistä, tapettiin. Ennen kuin asiat olivat näin pahasti, Kamotho, George Nyongesa, Fwamba ja minä puhuimme eri alojen ihmisille maastamme ja muutoksen tarpeesta poliittisissa piireissä. Menimme juniin, jotka vievät ihmisiä esikaupunkeihin, ja puhuimme muille matkustajille korruption sietämättömyydestä. Samalla keräsimme rahaa ostaaksemme maissia niille, jotka nääntyivät kaduilla tai kuivuudesta kärsivän Kenian alueilla. Yhtenä viikonloppuna arvioimme, että olimme puhuneet 800 ihmiselle, joista osa oli pysähtynyt vain ilmaisemaan iloaan, eivätkä edes kysyneet mitään. He vain sanoivat olevansa kyllästyneitä ja kysyivät mitä voisivat tehdä. Ei olekaan ihme, että meidän kimppuumme käytiin niin pahasti. Maailmanvallankumous ei ole koskaan kaukana ihmisten huulilta. Puhuessamme heidän kansssaan se mainittiin uudelleen ja uudelleen. Keniassa on aktivisteja, joista jotkut johtavat ihmisoikeus- tai muita järjestöjä, joiden agendat ovat joskus samankaltaisia. Samwei Muhochi johtaa International Medical Legal Unit -järjestöä ja pitää mielessään että aktivistit tarvitsevat tukea. Hänen järjestönsä todellakin maksoi takuumme joka kerta, kun meidät pidätettiin. Ei ole yllättävää, että hänestä tuli uhkausten kohde. Tästä huolimatta myös on olemassa muita ihmisoikeuksia puolustavia järjestöjä, joiden mielestä muut aktivistit ovat harmittavia. Ne eivät näytä oppivan, että solidaarisuus on avain alistavista ajoista ylitsepääsemiseen. Luomassa yhteiskuntaa uudelleen Ann Njogu, Centre for Rights Education Awareness -järjestön johtaja ja perustaja on toinen dynaaminen aktivisti. Hän myös on saanut monia uhkauksia ja on huomattavan rohkea uskaltaessaan puhua selkeästi asioista, joista korruptoituneet tahot haluavat ainoastaan vaieta. Ihmisoikeusaktivistit, jotka ammuttiin, ja muut joita uhkaillaan, tuomittiin lopullisesti heidän tehtyään työtä YK:n erikoisraportoija Philip Alsonin laatiman raportin eteen. Siinä kerrottiin tuhansista laittomista kuolemista ja katoamisista, joiden olemassaolosta poliisit eivät halua edes kuulla. Kaiken tämän vahvistavat tutkijat ja ihmisoikeusjärjestöt ja jopa poliisista eronneet todistajat. Poliisikomissaari Ali sanoi, että raportoija oli tehnyt huonoa työtä ja laittoi raporttiinsa asioita, jotka olivat olemassa vain hänen mielikuvituksessaan. Kenian armeija, joka mainitaan raportissa Elgon-vuorella tapahtuneiden puolisotilaallisten joukkojen toteuttamien tappojen yhteydessä, on myös kieltänyt raportin löytöjen olevan totta. Hallitus sanoo Philip Astonin kuvittelevan kaiken. Tämän kahtiajaon keskellä väkivallan kieltäminen ja aktivistien haukkuminen valehtelijoiksi tai ihmisiksi, jotka haluavat tulla länsimaisten kehitysyhteistyötahojen ja palkintojen antajien huomaamiksi, asettaa kenialaiset aktivistit vaikean asemaan. Mutta pahinta on, että aktivistit eivät ole keskenään yhtä mieltä solidaarisuudesta tai tavoista suojellaa toisiaan. Tämä tekee heidät haavoittuviksi ja pelko jättää kansalaistoimijat heikoiksi. Siksi tämä on urheiden hetki: urheiden ihmisten ei pidä keskittyä vain omaan työhönsä, vaan rakentaa koko kansalaisyhteiskunnalle mahdollisuudet luoda itsensä uudelleen. Philo Ikonya on Kenian PEN:n puheenjohtaja. 2009/2